Onnistunein Sallyn pentueista lienee ollut paritus pielisjärveläisen Evert Dybergin Lahjan kanssa. Pennut syntyivät 23.8.1896. Lahja oli ollut omistajansa sanojen mukaan vankka, punaisenruskea, kohtalaisen kaunis. Lahjan isä oli kirjailija Juhani Ahon Passe, joka oli ollut kaikesta päätellen vanhaa suomalaista herraskartanosukua. Väriltään se oli ollut kastanjan ruskea, hieman matalajalkainen koira. Passe oli ollut Juhani Ahon mukaan liian lyhytajoinen, ja ajo oli ollut myös katkonaista, minuutin ja kahden “taptia” liikaa. Lahjan emä oli Jäntä. Se oli mustapilkkuinen ja sen omisti P. Sahlstein.
Tästä pentueesta syntyivät sellaiset kuuluisat nurmeslaiset suvunjatkajat kuin n. Wirkku, om. metsänvartija J. Mustonen, ja u. Bob, om. hovioikeudenasessori Achates Andelin sekä n. Villi 651, om. eläinlääkäri N. Helenius Nurmes. Niiden väri oli punaruskea, mantteli tummahko, ja niillä oli vahva kaula.
Villi astutettiin saman omistajan Nissellä. Tästä syntyi 10.6.1898:
u. Rulle, om. Alex Törnros, Helsinki. Muista tämän yhdistelmän pennuista ei ole tietoja.
Sensijaan Bob ja Wirkku saavuttivat mainetta Nurmeksessa sekä loistavina ajajina että jälkeläistensä takia.Wirkku oli ollut kuten emänsä punaruskea , ja sillä oli olluterinomaiset jalat ja käpälät. Kooltaan se oli ollut keskikokoinen ja ruumiiltaan tiivis. Bob oli ollut tummamanttelinen, vaalea kaulainen ja -jalkainen, keskikokoa suurempi, ja sillä oli ollut erinomaiset jalat ja käpälät. Wirkusta kirjoitettiin sekä P. Lyytikäisen ajokoirahistoriassa että Suomen Kennelliiton historia I:ssä niin jotta Wirkku olisi saanut legendaarisen maineen ajajana Nurmeksen ympäristössä. Näin ei kuitenkaan ollut, vaikka toki Wirkkukin oli ollut loistava koira. Se koira, joka sen maineen saavutti kotiseudullaan oli ollut u. Bob. Se oli ollut kaikkien vanhojen nurmeslaisten metsänkävijöiden ihailema ja taivaaseen asti ylistämä. Sitä kutsuttiin yleisesti nimillä “drifmaskin” ja “unicum”. Näissä koirissa ei esiintynyt sukunsa heikkoutta, vaan ne olivat olleet mieluummin tiukkasuisia, niin kuin silloin sanottiin.
Virkku astutettiin Hännisen Träff III:lla (Nurmes-kennelin kantakoira). Pennut syntyivät 7.3 1904:
u. Kuule 1434, om. varatuomari T. E. Berner, Sakkola, musta ja ruskea, ohuet takajalat, muuten moiteeton, jalo vaikutelma, III AVO luokka Helsinki 1907.
n. Kaiku V, om. varatuomari T. E. Berner, Sakkola, ruskea, heikko ja hintelä.
Nämä koirat astutettiin myös keskenään. Pennut syntyivät 1910:
n. Nunna 602 VIII om. J. Suomalainen, Joensuu, mustanruskea.
Kaiku astutettiin Hektor 170 VIII:lla. Tästä syntyi narttu nimeltään Boe Lesta, om. G. E. Borg. Tämä astutettiin myös Hektorilla, josta syntyi n. Boe Driva, om. G. E. Borg.
Boe Driva astutettiin Dux Trio 438 X:llä. Pennut syntyivät maaliskuussa1919:
u. Boe Pruck 2440 XII, om. tohtori N. A. Berner, Hämeenlinna, musta ja ruskea, II AVO luokka Helsinki 1921
u. Boe Puff 3307 XIII, om. vapaaherra Carl Wrede, Uusikylä
n. Boe Piff 3481 XIII, om. vapaaherra Carl Wrede, Uusikylä,musta ja ruskea
n. Boe Aissa 2601 XII, om. rakennusmestari HugoDunncker, Kauniainen.
Boe Aisan ja Ducin pentue
Koska Virkku ja Bob olivat aikoinaan sukunsa parhaat koirat, sen takia ne varmasti paritettiin keskenään ja tästä syntyi vuonna 1902 neljä pentua, tietoja on säilynyt kolmesta:
W. Linnoilan Karmasta, J. Kuittisen Pyrystä sekä nahkuri Olkkosen kuuluisa Vilistä.
Vilin kuuluisuus ei johtunut ajotaidoista vaan siitä että se oli ollut erinomainen periyttäjä. Nämä kaikki koirat olivat olleet vain keskinkertaisia ajajia, ja ne olivat kaikki keskikokoisia, mustanruskeita, hyväjalkaisia tyypillisiä sukunsa edustajia. Pyryä oli vaivannut löysyys metsässä; Karma ja Vili eivät niinkään olleet löysiä.
Linnoilan Karma astutettiin O. W. Timosen Hipalla 1857 VII. Tästä syntyivät 23.3 1909
u. Pejla Hei 128 VIII, om. W. Linnoila, Nurmes, musta ja ruskea, hieman vaaleaa rinnassa. Hyvä palkintoluokka Kuopio: 1912, I K.A.O. kilp. 1912, punaruskea, musta mantteli, voimakas rakenteeltaan, mutta suhteellinen, ainoastaan päässä vikaa, koska otsa oli litteä ja ilman otsakulmaa.
n. Kara 583 VIII, om. tilanomistaja Viljo Suhonen, Nurmes.
Koira oli ollut ruskea, mustalla manttelilla. Sillä oli ollut kaunis selkälinja, hyvät jalat, iso pää, takakorkea. K.A AVOluokka Helsinki 1914. Se oli ollut erikoisen hyvä koira, jota ei ollut vaivannut löysyys ollenkaan. Se oli hukkunut Pielisen jään pettäessäsen alta lokakuussa 1916. Se oli ollut Suhosen Pielisen kennelin kantanarttu.
Kara astutettiin Caloniuksen Nurmes Kyröllä (Panu III 1905 e. Nurmes Harmi). Tästä syntyivät pennut 31.3 1913:
u. Pielisen Remu 317 IX, om. maanviljelijä M. J. Heikura, Nurmes, ruskea mustalla manttelilla
n. Pielisen Kuri 538 VIII, om. Viljo Suhonen, ruskea mustalla manttelilla
n. Pielisen Kiro 537 VIII, om. Viljo Suhonen, ruskea mustalla manttelilla, kaulassa hieman valkoista.
Pejla Hej astui Pejla Karman 131 VIII:n (i.Nurmes Rex e. Pejla).Tästä syntyivät 20.8 1911:
u. Pejla Rappo 385 VIII, om. Georg Wallin, Iisalmi. Hyvä palkintoluokka 1912 Kuopio: punaruskea, musta mantteli,karamellipää, vaaleat silmät, korkea rakenteinen, karkeatekoinen häntä, rinnan syvyys suurenmoinen.
u. Pejla Panu, om. metsänhoitaja Otto Heikinheimo, Nurmes; musta, hieman valkoista rinnassa, kippura häntäinen.
Pyry astutettiin Nurmes- koirien kantaisällä Träff III:lla. Eloon jäi tästä yhdistelmästä vain kaksi urospentua, nimittäin Jalu ja Panu.
Jalun omisti J. Kuittinen Nurmeksesta. Jalu oli ollut mustanruskea, keskikokoinen, väsymätön. Sitäkin vaivasi sukunsa kirous metsässä, eli se oli löysähkö. Se astui Paavo Pyykösen n. Helyn. Tästä menivät pennut metsämiehille, joten niistä ei ole tarkempaa tietoa.
Panu sitävastoin oli kuuluisampi koira. Varsinkin Lieksassa sitä pidettiin loistavana koirana. Sen omisti lieksalainen kauppias J. Ahonen. Panu oli ollut keskikokoinen, tiivis, kevyt, hyväjalkainen, mustanruskea. Lieksassa päin Panua kutsuttiin yleisesti “ajokoneeksi”- vahinko vain ettei
se näyttänyt taitojaan kilpailuissa, koska sillä olisi ollut siihen hyvät ominaisuudet. Panu oli myös erinomainen kettukoira. Ahonen piti Panua aina hyvän koiran esikuvana ja käytti sitä siitokseen aika paljon.
Kuuluisin Panun pentu syntyi parituksesta lieksalaisen nimismies J. Kuivalaisen n. Hein
kanssa. Hei oli ½- hammarströmiläistä verta. Pentu, joka syntyi 1911, oli nimeltään Tösse 560 VIII, om. maanviljelijäAllan Ryynänen, Vieki.
Toinen pentu tästä parituksesta oli ollut nimeltään Tomme. Sen oli omistanut Heikki Niskanen Jamalista. Se oli ollut tyypillinen sukunsa edustaja. Tommen kerrottiin ajaneen hyvin jo vuoden vanhana. Se oli ollut myös erinomainen kettukoira. Se on ollut varmaa, että Tomme oli saanut harjoitusta, sillä Niskanen oli ampunut joka syksy yksinään 70 - 80 jänistä. Tommea ei tiettävästi käytetty siitokseen. Mitään tietoja siitä ei ainakaan ole löytynyt.
Tösse, om. Allan Ryynänen, Vieki
Tösse sitävastoin sai kuuluisuutta aikoinaan erinomaise na koirana. Siitä kirjoitettiin aikakauskirjassa 1918 seuraavaa:
“Esitän tässä perusteluni syistä, jotka kohottavat Tössen silmissäni arvokkaimpien ajokoirien joukkoon, niin näyttelykoirana kuin käyttökoiranakin sekä siitoskoirana”.
Lauri Forss aloitti näillä sanoilla ja jatkoi: ”Tösse oli mielestäni suvultaan mitä parhainta. Sen suonissa virtasi puoliksi ns. “nurmeslaista hammarströmiläistä” verta. Tässä suvussa on metsäkuntoisuuden lisäksi siksi voimakkaita perinnöllisiä ominaisuuksia, että hyvällä syyllä voimme sitä käsitellä aivan omana sukuna ja vielä semmoisena jonka ei tarvitse ollenkaan hävetä muitten maassamme olevien perinpohjaisellakin tarkoituksella jalostettujen rinnalla. Tössen esivanhempien suonissa virtaa samaa verta kuin Ain, Träffin ym. maasamme jalostettujen ajokoirien suvuissa. Juuri näitten alkujaan samoista koirista polveutuvien eri verilinjojen yhtymisen takia ja kun lisäksi
esivanhemmat ovat runsaassa määrässä osoittaneet samanlaisia, ei ainoastaan erikoisesti huomattavia perinnöllisiä henkisiä ominaisuuksia, vaan myös ruummillisia, pidän Tössen suonissa virrannutta verta siksi arvokkaana, että se oikein käytettynä olisi voinut tulla perin tärkeäksi tekijäksi tulevan ajokoiramme luomisessa. Mitä taas Tössen ulkonäköön tulee, niin täytyy sanoa että kyllä sen rakenne, liikkeet ja ryhti eivät voineet olla hivelemättä metsämiehen silmää, juuri sellaiset työvälineet jalat ja tassut toivoisin ajokoirallemme. Huolimatta rumasta mustanruskeasta väristä on Tösseä pidettävä ulkomuotonsa puolesta ensimmäisten joukkoon kuuluvana, josta todistuksena olkoon Joensuun näyttelyssä 1915 saavutetut 1 AL, 1 metsästyskoeluokka, 1 VOI sekä kunniapalkinto.
Metsäkuntoisuuden julkisena tunnusteena mainitaan taas 1 palkinto Karjalan ajokoiraosaston kilpailussa Nurmeksessa 1912 sekä III palkinto Vuonislahdella 1916. Olin tilaisuudessa kuulemaan useita kymmeniä ajoja joka syksy Tösseltä ja täytyy sanoa, että yhä korkeammalle se joka kerta silmissäni kasvoi. Toissa syksynä se ensi kerran osoitti löysyyttä, olin sen siksi usein todennut. Tössekin oli siis vanhetessaan saanut sukunsa heikkouksen, sillä onhan hammarströmmiläisen suvun “kirous” juuri löysyys, joka vasta tosin ilmenee koiran vanhetessa. Olin tätä ennen pitänyt Tösseä jopa liian tiukkana.
Huolimatta tästä oli Tössessä sellaisia avuja metsässä, joita ani harvoin tapaa. Kaikki sen liikkeet, tulinen ja järkevä etsintä tarjosivat metsämiehelle näyn, jota oli nautinto katsella, ja kun pupuparka eteen joutui, niin silloin alkoi leikki, joka ei hevillä tauonnnut, ja jänis sai pitää töppöset allaan päästäkseen joutumasta vinhasti kiitävän, tulisesti huutavan hurtan pihtien väliin.
Erikoisesti vielä huomautan, että Tösse herätti mieltymystä myös harvinaisella älyllään ja kiltillä käytöksellään. Sisällä se oli rauhallinen niin kahleissa kuin irtikin ja totteli
pienintäkin viittausta. Metsästysmatkoilla sai sen pitää ilman kahleita kärryillä tai istuimen alla, eikä se hievahtanutkaan kulkipa tie millaista kivikkoa tahansa ennen kuin sai luvan. Ihmisille se oli ystävällinen, mutta vertaistensa koirien joukossa karski ja aina herra ollen tappeluissa notkea kuin kärppä.
Nämä harvat kuivat sanat eivät ole tarkoitetut miksikään mielenylennykseksi tai nautinnoksi lukijalle.
Ainoastaan olen siksi kirjoittanut, että jälkimailma näkisi, millaisen käsityksen Tösse jätti itsestään sellaiseen henkilöön, joka oli sen kanssa paljon tekemisissä niin metsässä kuin muuallakin ja jolle se entisen isäntänsä ohella oli parhaiten tuttu. Ja varma on, että samaan tulokseen tuli jokainen, joka sen läheisesti tunsi. Rohkenen kuitenkin ennustaa, että nämä jalot ominaisuudet eivät ole menneet hautaan Tössen mukana, vaan että niin äärettömän vähän kuin sitä ehdittiin siitokseen käyttää samasta suvusta on vielä tuleva yksilöitä, jotka voivat vielä kivuta tähtienkin joukkoon ajokoiriemme joukossa.”
Näin siis kirjoitti Lauri Forss Tössestä. Viimeisessä lauseessaan Forss oli oikeassa, sillä suvusta nousi vielä tähtiäkin ajokoirien joukkoon.Ryynänen möi Tössen Imatralle Antti Tanttulle, A. Lampenille ja H. Sandbergille. He aikoivat käyttää Tösseä runsaammin siitokseen, mutta valitettavasti Tösse kuoli vesikauhuun pian Imatralle jouduttuaan. Myynnin syynä oli varmaankin se, että Tösse oli loukannut toisen takajalkansa niin pahoin, ettei sillä voitu enää kilpailla. Loukkantunut jalka alkoi vaivata rasituksessa. Tösse ei ollut vielä täyttänyt seitsemää vuotta kuollessaan. Se olisi siis ollut parhaassa iässä.
Hippa Fox, Tösse, Hiien Hirvas ja Jasse
Tösse astui muutamia koiria, mm. Lauri Forssin Hippa Fox 381 VIII:n samoin nurmeslaisen Haatasen Kati- nimisen nartun, jota vaivasi jonkinmoinen löysyys metsässä. Aikauskirjoissa Katin omistajaksi on merkitty virheellisesti Kiiskinen. Lisäksi Tösse astui muitakin koiria.
Tössen ja Hippa Foxin pennut syntyivät 27.4 1915:
u. Hiien Hirvas 2461 XII, om. Lauri Forss, Nurmes, ruskea
u. Hiien Ukki 2462 XII, om. A. Wesman, Kerava, punaruskea
u. Hiien Hirmu 2460 XII, om. J. Uggeberg ja T. Holopainen, Helsinki, myöhemmin eläinlääkäri J Bruning, ruskea mustalla manttelilla, ruma pää, pitkävartaloinen, hyvä kokonaisuus. II AVO luokka Helsinki 1919
u. Lippo 264 X, om. A. Nyman, Joensuu, tummanruskea
u. Salon Poju 129 X, om. J. Hultin, Kitee, mustanruskea
n. Salon Sikke 132 X, om. J. Hultin, ruskea.
Hippa Foxin pennuista osalle tuli kennelnimi Hiien ja osalle Salon, Forss ja Hultin kasvattivat pennut yhdessä, ja Hippa Fox oli Hultinin entinen koira.
Hiien Ukilla astutettiin Maija 2664 XII. Tästä syntyivät 2.6.1919:
n. Stina II 2714 XII, om. A. Nyström, Helsinki, musta ja ruskea
n. Lady, om. J. Suomela, Turku.
Stina astutettiin Raj 2788 XII: kanssa. Pennut syntyivät 17.7.1921:
n. Bela III 3768 XIII, om. Edvin Kåhre, Porvoo, musta ja ruskea, III AVO luokka Helsinki 1922
n. Klinga 3797 XIII, om. S. Antel Anttila, musta ja ruskea, III AVO luokka Helsinki 1922.
Hiien Hirmulla astutettiin Zagora 121 IX. Pennut syntyivät 20.5 1918. Pentuja syntyi kaikkiaan kahdeksan:
u. Rex fråm Kilo 2781 XII, om. H. G. Nymalm, Kilo, musta, ruskea ja valkoiset merkit, hyvinrakentunut, mutta liian isokokoinen, selässä pehmeyttä, I AVO luokka Helsinki 1919.
Tössen ja Haatasen Katista syntyivät pennut 22.4. 1914:
u. Jymy Katista 126 X, om. kauppa-apulainen Tauno Haatanen, Nurmes, ruskea
u. Poju Tössenpoika 448 X, om. metsätöiden johtaja M. Holopainen, Nurmes, musta ja ruskea. Tämä koira oli muistuttanut isäänsä, sillä oli tulinen vauhti, ja jänikset eivät tahtoneet pysyä elossa sen edessä. Sitäkin oli tosin vaivannut melkoinen löysyys metsässä.
n. Jurtti Tössentytär 130 X, om. kauppias E. H. Kuittinen, Nurmes, ruskea. Jurtti oli kuollut pennutukseen ja pennut samoin.
n. Soma 26 X, om. asemapäällikkö Alfred Nyman, Joensuu, mustanruskea, jalo, kevytrakenteinen, vaaleat silmät ja käyrä häntä. III AVO luokka Joensuu 1915
n. Vili Katista 133 X, om. kauppa-apulainen Tauno Haatanen, Nurmes, tummanruskea. Vili oli kuollut penikkatautiin.
u. Jasse 806 VIII, om. Lauri Forss ja Allan Ryynänen, mustanruskea, hyvärunkoinen, kaunis pää, lyhyet lavat, huonot takajalat, vaaleat silmät. III AVO luokka Joensuu 1915
u. Ruma, om. metsänhoitaja Hjalmar Fabricius, Hammaslahti
u. Tuhlari, om. Lauri Tolvanen, Nurmes, myöhemmin Alfred Nyman, Joensuu, mustanruskea.
Tuhlaria käytettiin astutuksiin ja siitä oli varsin hyviä jälkeläisiä. Ainakin Panu Jakin sukutaulussa Tuhlari esiintyy useamman kerran.
Nyman astutti Soman Tej av Lyykkylällä 1121 V. Pennut syntyivät 1916. Näistä mainittakoon u. Jehu 54 XI, om. Urho Kallio, Viipuri, musta ja ruskea.
Rumalla astutettiin joensuulaisen E. Dahlströmmin Kyttä. Tästä syntyivät pennut 21.3 1926:
n. Huli 6509 XV, om. metsänhoitaja Hjalmar Fabricius, Hammaslahti, mustanruskea, hyvät jalat ja käpälät, liian lihaksikas pää, selkä hieman painuksissa, III AVO Joensuu 1928, III metsästyskoe Värtsilä 1928
n. Penu 7260 XV, om. Aarne Huovinen, Joensuu, mustanruskea
n. Vili F 7261 XV om. metsänhoitaja Hjalmar Fabric ruskea. III AVO luokka Joensuu 1928.
Fabricius astutti Rumalla oman narttunsa Huli 6509 XV:n. Tästä syntyivät pennut 25.2 1928:
u. Huima 7064 XV, om. tohtori O. A. Kosonen, Joensuu, tummanruskea, musta mantteli, hyväpäinen, huonohkot jalat, hento ja kevyt, III nuortenluokka Joensuu 1929. III AVO luokka Joensuu 1931
u. Mutti 7065 XV, om. metsänhoitaja Hjalmar Fabricius, Hammaslahti, mustanruskea, hyväpäinen, hento ja kevyt.III nuortenluokka Joensuu 1929, III AVO luokka Joensuu 1931
u. Punni 7066 XV, om. metsänhoitaja Hjalmar Fabricius, Hammaslahti, punaisenruskea, III nuortenluokka Joensuu 1929
u. Ukko II 7067 XV, om. metsänhoitaja Hjalmar Fabricius, Hammaslahti, mustanruskea, sopivankokoinen, tumman kauriinvärinen koira, moitteettomasti rakentunut, hieman hento ja kevyt, kaunis pää, III AVO, III nuortenluokka Joensuu 1929.
Tössen ja Katin pennuista paras koira oli ollut Tuhlari, om. Lauri Tolvanen Nurmes, Tolvanen myi Tuhlarin myöhemmin A. Nymannille Joensuuhun. Siellä sitä käytettiin jonkin verran siitokseen.
Nyman astutti Tuhlarilla oman narttunsa Saaran. Tästä syntyi n. Huli, om. Urho Sormunen, Jakokoski. Tuhlarilla astutettiin myös P. Kohosen Hepe, josta syntyi n. Halle, om. P. Kohonen.
Tösse astui matkaselkäläisen kauppias O. M .Tikan Jaanan. Tästä syntyi 7.5 1916 kaksi urosta ja viisi narttua. Lieksalaisella sahanhoitaja Nestori Lapilla oli ollut narttu Narri, joka oli ollut täysruskea. Sitä pidettiin aikoinaan hyvänä kettukoirana. Narrin veli Isopoika oli Murtorannalla isäntä Jussi Toivasella. Se oli ollut jalo ja kevytrakenteinen koira, kuitenkin varsin suuri n. 64 - 65 cm. korkea. Se oli ajanut yleensä niin nopeasti, että oli ottanut jänikset yleensä kiinni.
Antti Tantun Kahraa Lauri Forss oli pitänyt yhtenä Tössenpa parhaista pennuista. Valitettavasti tämä koira kuoli tuntemattomaan koiratautiin v. 1919.
Forssin Hiien Hirvasta ennätettiin käyttää siitokseen vähän. Forssilla oli jo suunnitelma alkaa käyttää Hirvasta laajemmalti siitokseen, jotta “hammarströmiläinen” suku vahvistuisi, mutta sille kävi niin kuin monelle muullekin sen ajan koiralle: se joutui vesikauhun uhriksi.
Palataanpa jälleen Ahosen Panuun ja todetaan, että siitä tuli muitakin hyviä jälkeläisiä kuin Tösse. Ahosella itsellään oli ollut Panun pentu n. Hippa (i.Panu e.Rokka).
Tämä astutettiin Veli Kotkalla, ja tästä syntyi u. Hoppu, om. Elis Kyander, Lieksa. Se oli ollut täysruskea, ajanut tyydyttävästi. Kyander kävi Hopun kanssa kokeissakin, mutta sillä ei ollut suurempaa menestystä. Toinen pentu Hipasta oli Saku.
Tähän koiraan liittyy mielenkiintoinen tarina. Kun Hipan pennut olivat syntyneet, niin Sakulla oli nykyisen Suomen ajokoiran värit, joita ei niinkään suosittu siihen aikaan. Niinpä Kyander otti tehtäväkseen hävittää koiran. Hän joko myi tai antoi sen Kylänlahteen. Oli mennyt vuosi aikaa, kun johtaja Mauro sattui menemään tuon isännän luo kylään. Hän huomasi samalla Sakun ja osti sen itselleen. Tästä Sakusta kehittyi varsin hyvä ajuri, ennen kaikkea sisukas. Se oli ollut nopea löytäjä, mutta ilmavainuisena hieman epävarma huonolla kelillä. Saku sai olla paljon metsässä, mutta se sai muutenkin harvinaislaatuista harjoitusta. Kun siihen aikaan ei ollut autokyytiä isännällekään- saati sitten koiralle, Saku sai juosta matkat metsään ja takaisin, joskus varsin kovastikin.
Koska Mauro oli ollut varsin innokas raviurheilun ystävä, niin hän ajoi hyvällä juoksijallaan myös metsästysreissuja. Sakun luonne oli ollut harvinainen ajokoiralle. Se oli melkein vihainen, kun oli sille päälle sattunut. Kerran oli nuorempi Mauro halunnut lähteä Sakun kanssa metsään, mutta Sakupa oli ollut asiasta eri mieltä. Kun Mauro oli ottanut ketjusta kiinni, niin Saku oli mennyt koppiinsa ja irvistänyt sieltä eikä meinannutkaan lähteä sieltä minnekään. Koppi oli kaadettu nurin, että kyllähän se tällä keinolla saadaan mukaan, mutta Saku oli irvistänyt vielä hurjemmin eikä ollut suostunut lähtemään metsälle.Saku oli pitänyt isäntänään vanhempaa Mauroa, joten se ei ollut lähtenyt nuoremman mukaan.
Kovan lieksalaisen ajokoiramiehen Viktor Rotkon isällä oli tästä samasta pentueesta Krisa- niminen narttu. Se oli ollut hidas ajaja mutta varma. Rotko ja Mauro olivat metsästelleet paljon yhdessä, ja nämä koirat Krisa ja Saku olivat täydentäneet hyvin toisiaan. Se oli ollut erinomainen koppelipari.
Nyt palataan Pyryn sisaren Olkkosen Vilin parituksiin ja pentuihin. Vilin pennuista sanottiin aikoinaan, että niitä joutui ymmärtämättömiin käsiin Nurmeksessa aivan maan vaivaksi asti. Onneksi ne vanhempana joutuivat sellaisiin käsiin, että niitä käytettiin jopa kilpailussa ja näyttelyissä. Varsinkin Träff III:n kanssa astutukset kaksi kertaa olivat erittäin onnistuneita.
Pennut syntyivät 4.4.1905 sekä helmikuussa 1906.
Kaikista pennuista tuli erinomaisia ajureita. Tässä ovat ne koirat, joista on tietoja:
u. Hippa 1857 VII, om. O. W. Timonen, Nurmes
n. Neppe 601 VIII, om. Lauri Tolvanen, Nurmes
n. Pikku-Vili 2038 VII, om. E. Sopanen, Viipuri,tyydyttävä palkintoluokka Kuopio 1912. K.A AVO luokka Viipuri 1912, punaruskea, mustat korvan päät, ilman suoranaisia vikoja tai ansioita, karamellipää
n. Riitta 2046 VII, om. K. Westerlund, Joensuu
n. Walpas, om. asioitsija K. Näsänen, Joensuu
u. Peni, om. nahkuri Olkkonen, Nurmes
n. Rokka, om. metsänhoitaja Grundström, Lieksa.
Riitta astutettiin Poika nimisellä uroksella. Tästä syntyivät pennut 25.5.1911.
n. Sumu, om. August Seppälä
u. Pojan Bella 609 VIII, om. J. Suomalainen, Joensuu, mustanruskea
n. Ellu 20 X, om. kruununvouti J. Hultin, Joensuu, musta ja ruskea.
Sumu astutettiin Valpas 355 IX:llä. Tästä syntyivät pennut huhtikuussa 1919:
u. Mårri 2516 XII, om. diplomi-insinööri Einar Bergh, Turku, musta ja ruskea.
Valpas astutettiin isällään Träff III:lla. Tästä syntyi 15.4.1906.
n. Vainu Tikkala 73 VIII, om. K. ja J. Massinen, Värtsilä, musta ja ruskea, I AVO luokka II VOI luokka Viipuri 1911.
Vainu astutettiin Ressu Ainrodulla. Tästä syntyi uros Vaino, joka astui Heila III:n 1983. Tästä syntyi pennut 29.4.1914.
u. Orpo 2521 XII, om. Alfred Waldström, Rajujärvi, kolmivärinen.
Lisäksi Vili astutettiin Nurmes Rexillä. Tästä syntyi ainakin n. Sisko 2049 VII, om. O. Lavola, Joensuu, III AVOluokka Joensuu 1909.
Hippa, O.W.Timonen
O. W. Timosen Hippa oli ollut kookas, vankka koira, mutta samalla se oli kevyt ja jäntevä. Metsässä se oli ollut sisukas,uupumaton kettujen ja jänisten ajaja. Sitä vaivasi
kuitenkin jonkinmoinen löysyys metsässä. Hipan kohtaloksi koituivat kateelliset metsämiehet. Se menehtyi “salamurhaajan” käsien kautta.
Hippa menestyi näyttelyissä hyvin, se sai Joensuussa 1909 II AL, III VOI, Kuopiossa 1910 I AL, I VOI, Hippa oli ollut kolmivärinen: musta, valkoinen ja ruskea.
Hippaa käytettiin siitokseen jonkin verran, varsinkin Nurmes- kasvattajanimellä varustettujen koirien kanssa. Se astui mm. Nurmes Viiran, Nurmes Pahan, Nurmes Palkan,Nurmes Heilan, Karman ja Tytön.
Kuuluisin Vilin pennuista oli Lauri Tolvasen Nurmeksen Ylikylästä omistama narttu Neppe 601 VIII. Ulkomuodoltaan se oli ollut hyvärunkoinen, lyhytselkäinen, hyväjalkainen, tiivistekoinen, lyhytkaulainen, ja sillä oli ollut suippeneva kuono, otsakulma oli puuttunut, väriltään se oli ollut mustanruskea valkein merkein sekä kranssi kaulainen.
Neppe, Lauri Tolvanen
Nepestä sanottiin, että uupumattomampaa ja tasaisempaa ajoa ei metsämies enää olisi kaivannut. Neppe osallistui kolme kertaa kokeisiin. Tosin kaksi niistä tuli vain merkityksi rotukirjaan. Tämä ei ollut mitenkään tavatonta siihen aikaan, että koetta ei tullut merkityksi. Neppe ei ollut ajon aikana löysä, tosin ennen ylösottoa oli äänähdellyt. Vanhempana olivat Nepenkin leuat hieman löystyneet.
Viktor Rotkolle oli Tolvanen kertonut Nepestä seuraavaa:
“Hän oli ollut veljensä kanssa metsällä Maaselän suunnalla syyskuun loppupuolella. Neppe oli ajanut aamusta iltaan. Jäniksiä oli niin runsaasti, että kun jänis oli kaadettu niin välittömästi oli uusi ajo käynnissä. Kun illalla alettiin jäniksiä laskea, niitä oli yli kolmekymmentä. Se oli ollut sitä riistarikasta aikaa. Neppe olikin ollut ilmiömäinen ylösottaja.”
Siitä kokeesta, jota ei ollut merkitty rotukirjaan, oli Tolvanen kertonut Rotkolle seuraavaa: “Silloin oli ollut kokeessa ajoaika 6 tuntia, kun Neppe oli ajanut jo melko pitkään, niin jänis oli tullut miesten näkyviin ja kohta koira perässä. Kun Neppe oli huomannut miehet niin se oli aivan kuin hämmästynyt, että mitäs tämä, kun ette ole jänistä ampuneet.
Kohta kuitenkin koira oli toipunut hämmästyksestään ja jatkanut ajoaan. Jänis oli jäänyt kohta Nepen hampaisiin, katkoa ei ollut kuitenkaan kestänyt kuin 4 minuuttia kun uusi jänis oli jo Nepen edessä. Tolvanen oli ihmetellyt sitä ettei Nepelle ollut annettu ensimmäistä palkintoa, vaikka se oli ajanut ylivoimaisesti pisimmän ajon vaan ensimmäinen palkinto oli annettu toiselle koiralle.”
Saihan Neppe kuitenkin ensimmäisen palkinnon Nurmeksessa pidetyissä ensimmäisissä ajokokeissa lokakuussa 1913. Tulos oli loistava, 132 pistettä. Myöskin 1914 Viekissä pidetyissä kilpailussa Neppe sai III palkinnon 91 pistettä. Nepen koppeliparina oli Panu.
Neppe on ollut ylivoimaisesti paras koira, joka Pyysärkässä koskaan on ollut. Siitä totesi mm. Uno Bask aikakauskirjassa 1927 seuraavaa: “Paras koira mitä milloinkaan olen metsässä tavannut”.
Siihen aikaan oli Baskilla itselläänkin ollut jo hyviä koiria. Baskin veljekset olivat usein nähtyjä vieraita Pyysärkässä. Bask olisi halunnut ostaa Nepen itselleen ja oli tarjonnut siitä 300 mk ja lisäksi kolme ajokoiraa tilalle, mutta Tolvanen ei ollut myynyt Neppeä vaan sen tytön Halun 379 VIII (antoi Halu kennelille nimen). Halu ei ollut aivan emänsä veroinen koira metsässä. Sillä oli metsästetty liian paljon nuorena ja sen kestävyys ei ollut emänsä luokkaa. Toinen kuulu pentu Nurmes Rexistä ja Nepestä oli uros Hymy 1858 VII, jonka omisti joensuulainen tuomari J. Leskinen.
Hymy, J. Leskinen
Hymy on jäänyt sisarensa Halun varjoon, vaikka se oli myöskin erinomainen periyttäjä. Lisäksi tästä yhdistelmästä oli vielä Lauri Tolvasen omistama urospentu Panu.
Neppe astutettiin lisäksi Träff III:lla, ja tästä syntyi ainakin u. Hei, om. P. Pyykönen, Nurmes. Tämä Hei astui Nepen,j a siitä syntyivät helmikuussa 1908:
n. Lupi 788 VIII, om. L. Tolvanen, Nurmes, mustanruskea, valkoiset merkit. Tämä koira oli ollut erikoisesti loistava kettukoira, sitkeä, haukkunut louheen. Siltä oli ammuttu parhaana päivänä viisi kettua.
n. Kati, om. kauppa-apulainen Haatanen, Nurmes. Katia oli vaivannut jonkinmoinen löysyys metsässä.
Pasin, om. P. Pyykönen ja Nepen parituksesta syntyi Kiva W*, om. Wasastjerna, Lieksa, sekä n. Hassu 100 X, om. varatuomari Oscar Liljefors, Juuka, musta, ruskea ja valkoiset merkit, suuri, hyväselkäinen, hyvät jalat, II AVO luokka Helsinki 1914.
Kiva W* oli Wasastjernan kennelin W* kantanarttu. Se astutettiin Veli Kotkalla ja pennut syntyivät 1.8. 1911.
n. Mona Lisa W* 598 VIII, om. metsänhoitaja G. E. R Wasastjerna, Lieksa, musta ja keltaisenruskea.
Hassu astutettiin Poika 443 VIII:lla. Tästä syntyi n. Tyttö, om. M.Becker. Se astutettiin Lahden Panulla ja pennut syntyivät 15.2.1916:
n. Tuisku 72 XI, om. Heikki Grönroos, Helsinki, musta ja ruskea
n. Pyry II 73 XI, om. Heikki Grönroos, Helsinki, ruskea
u. Tuisku av Pyhäkallio, om. A.Oinonen, Viipuri.
Tuisku av Pyhäkallion kuuluisin pentu on ollut u. Ajo 2434 XII, om. johtaja Aaro Oinonen, Viipuri. Ajoa käytettiin varsin runsaasti siitokseen ja siitä tuli hyviä jälkeläisiä.
Ajo, om. A.Oinonen, Viipuri
Ajon palkinnot metsästyskokeissa: III nuo.luokka Kaitjärvi 1920, II AVO luokka Kaitjärvi 1922, I AVO luokka Kaitjärvi 1923, II AVO luokka Raivola 1923, II AVO luokka Pulsa 1924, II AVO luokka Ahvio 1924, I AVO luokka Virojoki 1925, I VOI luokka Taavetti 1925, I VOI luokka Käkisalmi 1925. Näyttelyssä Ajo sai kaksi kertaa AVO III:n Viipurin näyttelyissä 1923 ja 1925.
Oinosella oli itsellään Ajon poika Jaska 265/1, joka oli ollut varsin hyvä koira.
Nepen sisar Pikku-Vili 2038 VII, om. E. Sopanen oli ollut pienikokoinen, hienosäärinen, tiivis, lihaksikas ja mustanruskea narttu. Se oli ollut metsässä sitkeä, hyvähakuinen, mutta hieman heikkoääninen.
Vilin näyttely ja koetulokset: KA Joensuu 1909, tyydyttävä palkintoluokka Kuopio 1912.II AL Viipuri 1912, koe III Lappee 1911, Karjalan Taskumatti kilpailu Viipuri 1911, II Viipuri 1912. Viliä käytettiin jalostukseen vähänlaisesti.
Viimeiset eloonjääneet pentunsa Sally sai 25.8.1898. Pentujen isä oli nurmeslaisen eläinlääkäri Heleniuksen Nisse. Kaksi näistä pennuista esiintyi kilpailuissa, nimittäin u. Reppu ja n. Ressu om. T. Riikonen Sortavala.
Repulla oli ollut lyhyt selkä, syvä rintakehä, väriltään mustanruskea valkoisilla tassuilla ja rinnalla. Se oli ollut vahvajuoksuinen ja hyvähaukkuinen. Ressulla oli ollut pitempi selkä, hyvät jalat ja pienempi rintakehä. Väriltään se oli ollut samanlainen kuin Reppu. Haukku oli ollut kirkkaampi kuin Repulla. Ajossa ja hakutyöskentelyssä niillä ei ollut esiintynyt huolimattomuutta. Karjalan Taskumatti- kilpailuissa 1900 koirat saivat II palkinnon ja voittivat “Taskumatin”, samoin Hiitolassa pidetyissä yksityisissä kilpailuissa II palkinnon v. 1900.
Reppu ja Ressu paritettiin keskenään. Tästä syntyi n. Lady, om. H. von Essans, Sortavala. Se paritettiin Tepon 1123 kanssa. Tästä syntyivät 1906:
n. Lady II 2002 VII, om. Oksberg, Sortavala, musta, ruskea ja valkoiset merkit. I AVO luokka Kuopio 1910, tavattoman kova ja koncentreenattu narttu, jolla oli leveät reidet ja vahvat jalat sekä pieni pää. K.A VOI luokka Helsinki 1911.
u. Lord 1436 V, om. eläinlääkäri H. von Essen, Sortavala, ruskea. Vahvajäseninen, jalat ja käpälät sekä rinta vahvat, lyhykäinen kaula, etujalat hieman ulospäin kääntyneet, vahva selkä.II junioriluokka Viipuri 1906.
Reppu astui Ekon 618. Tästä syntyivät 12.3.1901.
u. Cronje 776 IV, om. August Rydman, Kotka, mustanruskea, valkoiset merkit. IV palkinto Helsinki 1902
u. Devet 777 IV, om. August Rydman, Kotka, mustanruskea, valkoiset merkit. IV palkinto Helsinki 1902. Nämä molemmat koirat olivat olleet kookkaita, komeita koiria, vahvarunkoisia, vikoina mainitaan liian paljon valkoista.
n. Heija, om. sahanhoitaja Johan Hollström, Kymi, mustankeltainen. Holsström muutti myöhemmin Lieksaan Pankakoskelle ja toi sinne mukanaan näitä ns. Kotka- koiria.
u. Turre, om. tohtori Hugo Alfthan, Kotka, mustat selkämerkit ja valkoiset merkit.
Lisäksi syntyi vielä narttu Norma (Liisa).
Tähän koiraan liittyy pieni tarina. Norma oli mennyt pentuna eräälle sukulaiselle Karjalaan, mutta verraten nuorena se tuotiin takaisin Kotkaan. Siellä se joutui rautatievirkamies Hannes Bergmanin haltuun. Ensimmäisellä metsästysretkellä Virolahdella se katosi, ja sitä ei etsinnöistä huolimatta löydetty. Norma oli kuitenkin tullut virolahtelaisen opettaja Väinö Raitakarin hoiviin. Koska koiran nimestä ei ollut tietoa, sille annettiin nimeksi Liisa. Se oli ollut keskikokoinen ja mustamanttelinen, sillä oli ollut vaaleanruskeat jalat, valkoista käpälissä ja rinnassa. Ajajana se oli ollut hidas mutta varma, jälitarkka koira. Koska sillä oli melkoinen ajovarmuus, niin se astutettiin u. Dickin kanssa. Tästä parituksesta syntyi yksi Suomen parhaista ajokoirista, nimittäin koira josta käytettiin nimeä “ajomasiina”. Koira oli u. Santtu 371 VIII. Santun omisti aluksi J. V. Merisalo, mutta kun Santtu tuli tamperelaisen T. Kaipion omistukseen niin siitä tuli se kuuluisa koira. Sitä pidettiin Suomen parhaana ajokoirana 1916 -1921.
Sillä oli “regoordi” ajoajan pituudessa voittajaluokassa, 317 min. Santun tulokset: 2 VOI I, 3 AVO I, 2 AVO II. Santtua käytettiin runsaasti siitokseen, ja tätä kautta on “hammarströmiläinen” suku säilynyt eteenpäin.
Santtu, om. T.Kaipio, Tampere
Yhteenvetona voidaan sanoa, että tämä suku on ollut varsin voimakas 1900 -1920 Nurmeksessa ja Pohjois-Karjalassa. Senkin jälkeen suvun edustajat ovat niittäneet mainetta. Kun tarkastellaan näitä koiria niin voidaan sanoa, että “hammarströmiläisillä” on ollut vaikutusta luotaessa nykyistä suomenajokoiraa. Otetaan tähän vielä yksi kuuluisa ajokoira tuolta vuosisadan alkupuolelta, nimittäin Panu Jaki 8979 XVII synt. 6.2. 1924. Sen omisti viipurilainen Einari Jacklin. Panu Jakissa yhdistyvät ns. hammarströmiläiset ja Nurmes-suvut, hammarströmiläiset lähinnä isän puolelta ja Nurmes- koirat emän puolelta. Panu Jaki saatiin ensimäistä kertaa osallistumaan kilpailuihin sen ollessa jo 7 vuoden ikäinen.Tämä tapahtui Hiitolassa syksyllä 1931. Jakin tulos oli 97 pistettä. Se osallistui kaikkiaan yhdeksään kokeeseen ja epäonnistui vain kerran. Silloin sattui oikein kunnon pakkaskoe, pakkasta 16 astetta. Sillä oli 3 VOI 1, 3 AVO 1, 1 VOI 2, 1 VOI 0. Viimeisessä kokeessaan Viipurissa 1934 Panu Jaki ei pystynyt suorittamaan koettaan loppuun, sillä sen sydän lakkasi toimimasta sen ollessa ajamassa ensimmäistä ajoaan.
Jaki oli ollut keskikokoinen, vankka ja tiivisrakenteinen, kaunisvärinen uros. Ainut vika oli hieman pehmeähkö selkä. Kotikoirana se oli ollut erinomainen, metsässä taasen melko uupumaton ja sitkeä. Haukku sillä oli ollut bassohaukku ja sitä oli tullut kuin turkin hihasta. Ylösoton aikana se oli herätellyt. Kerran se sai haulipanoksenkin itseensä joltain kateelliselta. Panu Jakia käytettiin varsin runsaasti siitokseen huolimatta siitä että sen koeura oli lyhyt. Siitä on hyviä jälkeläisiä metsämieheltä. Myös vuoden 1961 ajokuninkaan Piia 554/57K sukutaulussa esiintyy Jaki.
Wilfred Hacman oli maaottelussa 1962 saanut tutustua Piian työskentelyyn ja sen jälkeen hän oli tutkinut Piian sukutaulua ja löytänyt sieltä monien Halu-koirien lisäksi Panu Jakin kolmessa eri paikassa. Piia voitti tuon 1962 maaottelun. Ruotsissa menestyneissä suomalaisissa ajokoirissa esiintyi Panu Jaki sukutauluissa hyvin usein.
Yrjö Ritvola on kirjoittanut Pani Jakista seuraavaa: ”Sellaiset kantakoirat, kuten Panu-Jaki ovat olleet jalostustyössämme kullan arvoisia.” Panu-Jakin astumien narttujen joukossa ei ollut yhtään risteytettyä koiraa joka on ollut jalostusta edistävä seikka. Jakista on todettu myös, että miehissä oli ollut vikaa, jos jänistä ei ollut saatu reppuun Jakin ottaessa sen käsiteltäväkseen. Panu Jaki tuli 20-luvun loppupuolella ja 30-luvun alkupuolella kuuluisaksi ilmiömäisestä ajokyvystään.
Panu Jaki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti